Tällä viikolla PBC:n viikkoblogi on äärimmäisen vakavien asioiden äärellä joten blogin otsikostakaan ei löydy mitään mukahassuttelua eikä blogin yleensä nokkela pääkuvakaan ole tällä kertaa mitään Matlock-tason kamaa. Tällä viikolla blogin aiheena on jojo.
Jos lukijoiden joukossa on jonneja, tai jopa ”jojonneja”, on syytä varmaan alustaa tekstiä kertomalla että jojo on lelu joka koostuu akselilla toisiinsa yhdistetystä kahdesta samankokoisesta, pyöreästä osasta sekä narusta, joka kiertyy akselin ympärille. Jojolla leikitään pitämällä kiinni narun päästä ja saattamalla jojo edestakaiseen liikkeeseen, jolloin se vuoroin ”kelaa” narua sisään nousten leikkijää kohti ja liikkeen kääntyessä ”purkaa” narua paeten poispäin leikkijästä. Tähän perusliikkeeseen voidaan liittää erilaisia variaatioita, joilla jojon käsittelyyn saadaan lisää vaikeutta.
Jojot ovat äärimmäisen vanha lelujen muoto joka aika ajoin nousee pinnalle nuorten tietoisuudessa ja myös videopelit ovat olleet mukana jojobuumissa josta todisteena usea 80- ja 90-luvun peli jossa jojoja on esiintynyt virtuaalimuodossa. Ota siis hyvä asento ja liity mukaan aikamatkalle jojon videopelihistoriaan.
Jojoilu on tosiaan videopelaamisen jälkeen ajanvietteistä jaloin ja kaunein joten on luonnollista että videopelien idlausanimaatiot (myöskin muinaisjäänne 90-luvun peleistä) ovat olleet aikoinaan täynnä jojottamista. Inception-meemit ovat tyystin paperia kun ysäri-ikoni Cool Spot käsittelee jojoa omassa nimikkopelissään kun pelaaja ei koske ohjaimeen pariin minuuttiin. Myös toinen hieman tunnetumpi tasoloikkasankari hallitsee myös suvereenisti narun päässä olevan muovimöhkäleen salat. Crash Bandicootin farkkushortsit eivät ole ainoa muinaisjäänne pussimäyrän repertuaarissa, ei suinkaan. Jojoilu on Crashilla selkärangassa kuten oheisesta videomontaasista käy ilmi.
Viimeisin rauhanomainen jojoilu videopeleissä on videopeliuuno David Cagen kulttisuosioon nousseessa murhamysteeripelissä Indigo Prophecy (tunnetaan paremmin nimellä Fahrenheit) jossa pystyt työhuoneessasi jojottelemaan virtuaaliaikasi kuluksi. Siinä saa murhien selvittelyt odottaa kun työn edelle menee mm. satelliitti ja koiran ulkoiluttaminen. Molemmat jojotemppujen eliittiä.
Vaikka jojoilu onkin leppoisaa ajanvietettä, on tälle hittilelulle kuitenkin huomattavasti parempaakin käyttöä ja tämä hyötykäyttö on totta kai videopelimäiseen tapaan fyysisen kivun tuottaminen vastustajalle. Videopelit ovat ehkä ensimmäinen viihdemedian muoto jossa jojoa käytetään tehokkaasti aseena (elokuvien maailmassa jojoa käytettiin tiettävästi aseena ensimmäistä kertaa Turtles-elokuvasarjan toisen osan avauskohtauksen taistelussa) ja tämä ilmiö yleistyi käsittämättömän laajalle alueelle videopeleissä.
Homma sai käytännössä alkunsa vuonna 1988 ilmestyneen Goonies 2-pelin myötä. Ensimmäistä, samaa nimeä tottelevaan huippuelokuvaan perustuvaa, Goonies-peliä ei koskaan nähty nousevan auringon maan ulkopuolella ja siksi olikin hieman outoa että yhtäkkiä puskista pelaajille tarjottiin numeraalinen jatko-osa, etenkin kun otetaan huomioon että leffan huhuiltu jatko-osakin oltiin laitettu jäihin pelin julkaisun aikoina. Goonies 2:n asevalikoima kattaa lähitaisteluun tarkoitetun jojon lisäksi muutkin vanhojen videopelien kliseisimmät aseet eli ritsan ja bumerangin joten kasarin ja ysärin henki on enemmän kuin vahvasti läsnä.
Kun Goonies 2:n päähahmo Mikey dominoi kasibittistä jojoilua sivulta kuvatuissa toimintatasoloikissa, aloitti pari vuotta myöhemmin hahmo nimeltä Mike jojolla vahingoittamiset isometrisestä perspektiivistä Nintendon kulttihittipeli StarTropicsissa. Ensimmäistä kertaa pelaajat ympäri maailman (jojoilureferenssi around the world-jojotemppuun liittyen by the way) pääsivät sen perinteisen vasemman ja oikean sijaan mäiskimään jojollaan kaikkiin eri ilmansuuntiin joten virtuaalijojoilu alkoi vihdoin saamaan uusia ulottuvuuksia osakseen.
Myös Nintendon oma pinkki koekaniinipallura Kirby on tapansa mukaan altistunut muoti-ilmiöille ja tämä pätee myös jojoiluun. Kirby-peleistä ehkä siinä parhaimmassa, SNES:n Kirby Super Starissa, ”kirppu” saa kyvyn jojoilla niellessään Gim-vihollistyypin sisuksiinsa. Kun normaalisti jojoilu vaatii paljon harjoittelua ja keskittymistä, vetelee Kirby äärettömän vaikeita temppuja ihan hetkessä kun vihollinen on pinkin kostajan nielun läpäissyt.
Jojoilu on toiminnut inspiraationa myös hieman muinaisempia aikoja käsitelleille videopeleille. Kuuluisin esimerkki muinaisjojoista on varmastikin Rygarin ja pelin erittäin heikon 2000-luvun uudelleenlämmittelyn jojomainen ase joka ei käytännössä ole jojo ihan sanan varsinaisessa merkityksessä mutta köyden päässä oleva iso kilpi jota pelaaja vetää jojomaisesti edestakaisin, saa tässä tapauksessa läpäistä blogin jojostandardit.
Jojo on esiintynyt myös roolipelien ihmeellisessä maailmassa. Level-5-pelitalon loistavassa Rogue Galaxy-pelissä liskomainen avaruusolio Jupis heiluttelee jojoa yhtenä erikoisliikkeenään. Myös Earthbound-klassikon päähahmo Ness on tunnettu jojoilija ja onhan kyseinen naskali ottanut luotettavan aseensa mukaan myös tappelupelien ihmeelliseen maailmaan jossa jojo ajaa hahmon side-smashin virkaa Smash Bros-sarjassa.
Nessin side-smash ei todellakaan ole ainoa jojo jota tappelupeligenressä on nähty. Wii-yksinoikeudeksi valitettavasti jäänyt Tatsunoko VS Capcom: Ultimate All-Starsin hahmokatraasta löytyvä animehahmo Jun The Swan heiluttelee muovikiekkoa narun päässä kuin vanha tekijä, aiheuttaen samalla iljettävän paljon vahinkoa muovimöykyn liikeradan tielle osuvien energiamittariin. Guilty Gear-peleistä tuttu nunnaksi pukeutuva poika Bridget on myös jojoa tiuhaan tahtiin aseena käyttävää sorttia.
Kaikkien aikojen videopelijojoilijan arvonimi menee kuitenkin hahmolle joka lokalisoinnin myötä muuttui täysin jojoilijaksi. Tarinamme alkaa 80- ja 90-luvun taitteesta jolloin Capcom julkaisi emämaassaan toimintatasoloikkapelin nimeltä Kamen no Ninja Hanamaru. Pelissä chibimäinen ninja seikkaili läpi mystisten maiden käyttäen aseenaan lemmikkikotkaansa joka nappia painamalla lensi hyvän matkaa kohdettaan päin, liitäen takaisin ninjasankarimme hoivaan. Peliä ei tietenkään voinut tuoda sellaisenaan tänne länsimaalaisten sivistyneiden silmien eteen vaan peliä piti hieman muovata paikalliseen kulutuskulttuuriin sopivammaksi ja mikä olisikaan tähän parempi ratkaisu kuin jenkkiläisen kapitalistipizzeriaketjun maskottihahmo. Tämä maskottihahmo oli nimeltään Noid ja kun pelin muunnostyön aikana ninjan käsissä aseen virkaa toimittanut uljas kotka vaihdettiin jojoksi, muodostui pelin nimeksi Yo! Noid ja tämä jos mikä on sitä 90-lukua parhaimmillaan tai kauheimmillaan, riippuen ihan keneltä kysytään.
On surullista että jojoilu on jälleen suosionsa aallonpohjassa mutta kuten useasti ihmiskunnan historian aikana, se kuitenkin nostaa jossain vaiheessa vielä kaunista päätään ja voimme olla varmoja että myös tuolloin jojoilu palaa viihdyttämään meitä myös videopeleissä. Tämä on yhtä todennäköistä kuin itse henkilökohtaisesti odottamani SHMUP-genren nousu pelimaailman suosituimpien lajityyppien joukkoon tai vaikka 3D-tasoloikintojen uusi kukoistus. Onneksi näitä odotellessa voi taas hieman treenailla oikean elämän jojottelua.