Fiilispelit

lazy-gaming-18736273Jokainen meistä tietää tappelupelit, japsiropet, MMO:t, SHMUP-räiskinnät tai vaikkapa FPS-tulittelut. Peligenrejä on lukuisia mutta yksi genre ei ole sellainen jota näkyy pelien arvostelutekstien infokentässä, vaan se on enemmänkin pelaajien huulilta tuttu termi. Fiilispeli, on lajityyppi pitkällä historialla ja se on myös genre jota on hankala pistää mihinkään tiettyyn muottiin. Erilaisille pelaajille tietty erilaiset pelit saattavat saada aikaan fiilispelimäisiä tuntemuksia mutta yleisen arvioinnin mukaan muutama tietty nimike/pelisarja on saanut kunnian kantaa tätä hienoa arvonimeä rinnuksissaan.

SeaTurtle.0Fiilispeligenre elää ja voi hyvin tänäkin päivänä kiitos indiemarkkinoiden ja laajemman pelikehittäjäportfolion. Viimeisin isomman luokan esimerkki fiilispelistä on PS4:n ja Steamin Abzû, joka tavoittaa fiilispelin hengen loistavasti. Mikä sitten tekee fiilispelin?

Videopelien pääasialliset tehtävät ovat tarjota käyttäjälleen kirjojen ja leffojen kaltainen todellisuuseskapismi sillä erolla että homma tapahtuu interaktiivisesti. Peliohjainta kädessään pitävä kokija vaikuttaa ruudulla näkyviin tapahtumiin ja pelattavissa peleissä on yleensä jonkinlainen tavoite. 80-luvun peleissä tuo tavoite oli saada korkea pistemäärä jotta sai nimensä hi-score-listaan kun taas 90-luvulla eteneminen oli progressiivista ja valtaosassa peleistä oli tarkoitus päästä alusta loppuun. Nykyisin pelit tarjoavat elämää suurempia tarinoita ja jopa oikean elämän korvikkeita jossa pelaajan rinnakkaisminä seikkailee virtuaalimaailmassa muiden pelaajien avatarien kanssa.

Fiilispelit tarjoavat periaatteessa tätä kaikkea mutta tavallaan eivät tarjoa. Niissä saattaa olla jonkinlainen tavoite mutta sen saavuttaminen ei ole se varsinainen kokemus vaan pelin tarjoama visuaalinen tai pelimekaaninen elämys. Niiden loppuratkaisuun ei houkutella eikä hoputeta ja aniharvoin ne tarjoavat minkäänlaista syvällistä tarinaa jota seurata. Niiden pääasiallinen tarkoitus on tarjota pelaajalleen muutamaksi hetkeksi rentoa ja letkeää pelaamista vailla periaatteessa minkäänlaista tavoitetta tai maalia. Konsoli vaan päälle ja hetkeksi fiilistelemään virtuaaliviihteen parissa ja jos aiotut minuutit ovat muuttuneet tunneiksi, on fiilispeli enemmän kuin onnistunut. Fiilispelit ovat usein myös yksinpelattavia ajanvietteitä joten lanikutsut on parempi jättää lähettämättä.

original

Fiilispeleillä on myös kiero vaikutus tarjota viihdettä sellaisille ihmisille jotka eivät kummemmin videopelejä pelaa. Niiden kontrollit ovat yleensä erittäin pelkistettyjä tai sitten niiden tarjoama haaste on erittäin minimaalista joka luo vaikutelman siitä epäonnistumisen aiheuttavia ärsykkeitä ei ohjainta kädessään pitävän kokijan pääkoppaan tule.

Kuten tekstin alussa tuli sanottua, on fiilispeleillä pitkä historia joten namedroppaillaanpa muutama nimike jota kannattaa ehdottomasti kokeilla jos haluaa vaan olla ja pelailla.

Pilotwings-pelit

SNES:n julkaisupelinä aloittanut pelisarja on eräänlainen outolintu pelimaailmassa. Pelisarja on tosiaan jo lähes 25 vuotta vanha mutta silti nimikkeen alla on julkaistu vain kolme peliä. Syytteet Metroidin tai Half-Lifen verkkaisesta julkaisutahdista voitaneen unohtaa tyystin kun tätä etanavauhtia ihan oikeassakin elämässä etenevää pelisarjaa katsoo. Pilotwings-pelit ovat aina toimineet eräänlaisina teknologiademoina Nintendon uusille konsoleille. Sarjan aloittanut SNES-osa esitteli konsolin yhtä kuuluisinta ominaisuutta, Mode-7:ää, joka oli graafinen kikka jota käytettiin SNES-peleissä lähes naurettavuuksiin asti. N64:n julkkarissa nähty ja sangen ovelasti nimetty Pilotwings 64 puolestaan tarjosi hämmästyttäviä 3D-maailmoja ja hioi konsolin oman ohjaimen myötä mainstream-suosioon nousseen analogiohjauksen täydelliseksi timantiksi. Viimeisin sarjan peli, Pilotwings Resort, oli puolestaan 3DS:n julkaisupeleistä se joka tarjosi laadukkainta käyttöä laitteen 3D-efektille. Vaikka kaikissa Pilotwingseissä on paljon erilaista pelattavaa ja jopa tehtävämuodossa, ei sarjan pelaamisen tarkoitus ole koskaan ollut hampaat irvessä kirkkaimpien mitalien tai korkeampien pisteiden keruu (vaikkakin allekirjoittanut on todistetusti rikkonut nuorempana SNES-ohjaimen ekan Pilotwingsin aiheuttamissa itkuraivareissa). Pilotwingsien parasta antia on aina ollut se tietynlainen lentämiselementin aikaansaama vapaus ja kokeilemisen tunne jota etenkin kahden jälkimmäisen pelin maailmat ovat tarjonneet. Ei ole mitään rentouttavampaa kuin pukea pelihahmon ylle siivillä varustettu lintupuku ja liidellä pitkin öisiä taivatia terapeuttisen soundtrackin säestämänä. Jos haet fiilispeliltäsi myös haastetta ja ns. oikeaa pelattavaa, ovat Pilotwings-pelit kuin sinua varten tehty.


Thatgamecompanyn pelit

Aiemmin namedropattu uutuuspeli Abzû on fiilispeligenren uusin tuotos ja kyseisen sukelteluelämyksen takana on muutama Thatgamecompanyn vanha työntekijä. Thatgamecompany ei ole vielä päässyt nykyisellä konsolisukupolvella taitojaan esittelemään mutta jopa fiilispelejä kaihtamattomat ovat takuuvarmasti kuulleet yhtiön PS3:lle ilmestyneestä pelitriosta Flow, Flower ja Journey. Jokainen näistä kolmesta pelistä tarjoaa erittäin minimalistisen mutta silti audiovisuaalisesti häkellyttävän pelikokemuksen jossa pelaajan aisteja hivellään uskomattoman tarkkaan maaliinsa osuvalla kuvan ja äänen yhdistelmällä. Kolmikosta nimenomaan palkittu ja parhaiten muistettu Journey, tarjoaa ehkä ”eniten” pelattavaa (ja jopa verkkomoninpelin uskokaa tai älkää) mutta onnistuu samalla olemaan äärimmäisen kaukana perinteisen videopelin, etenkin nykypelin, muotista. Thatgamecompanyn pelejä voisi suositella kaikille. Ne tarjoavat loisteliaan kolikon kääntöpuolen nykypäivän räjähdyksiä täynnä oleville vouhotuspeleille ja videopelinoviiseille ne tarjoavat helposti omaksuttavia kokemuksia joita ei hevillä unohda.


Endless Ocean-pelit

Fiilispelien ympyrä ei vain ole Abzûn ja Thatgamecompanyn välinen juttu. Abzû on tosiaan peli jossa pelaajan hahmo sukeltelee ympäri visuaalisesti kauniita abstrakteja maisemia ja Wiille ilmestyneet kaksi Endless Ocean-peliä puolestaan ovat myös sukelteluun keskittyviä pelejä, joskin hieman realistisemmalla otteella. Endless Oceanin idea on tarjota täysin stressitön (paitsi se penteleen happipullosta loppuva hengitysilma!!) peliympäristö jossa pelaajalle annetut tehtävät koostuvat pääosin rennosta sukeltelusta ympäri hienosti animoituja vesistöjä joissa sitten keräillään objekteja tai silitellään/valokuvaillaan meren faunaa. Pelin jatko-osa tarjoaa hieman enemmän vaihtelua pelin tehtäväkirjastoon mutta itse en taida tuntea ketään joka olisi kumpaakaan peliä edes läpäissyt kun päämäärätön sukeltelu ja virtuaalivesistöjen tutkiskelu on vienyt voiton. Kerrassaan hienoja pelejä kumpainenkin ja ennen kuin kukaan ehtii kysymään niin ei, kummassakaan pelissä ei voi joutua vesipetojen ruuaksi.


Kuten sanottua, fiilispelejä on hankala kategorisoida. Jotkut nauttivat siitä kun saavat kolmen sekunnin re-spawnien välissä räiskiä aseella menemään sen kaksi sekuntia kun taas toiset rentoutuvat parhaiten maatessaan laiskanlinnan sisuksissa ohjaamassa pelihahmoa pelissä jossa ei tavoitteilla ole niin väliä. Aika näyttää millaisia fiilispelejä saamme tulevaisuudessa mutta sitä ennen voimme nauttia näistä vanhemmista nimikkeistä sillä niin kuin loistavat pelit ylipäätään, kestävät fiilispelitkin loistavasti aikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.