Eilisen hitti on tämän päivän huti

Varmoja syksyn ja lähestyvän talven merkkejä, ovat mm. lehtien tippuminen puista, kellojen siirtäminen talviaikaan, uuden Conker-pelin perään haikailu interwebsissä, asuntojen ikkunoihin ja pihoille ilmestyvät jouluvalot, ja totta kai pimenevät aamut. Kaikki noista toteutuvat joka vuosi, mutta vain yksi ei koskaan ota yhtään enempää tuulta alleen. Arvaat varmaan mikä se noista on?

Conker on yksi videopelimaailman kulttihahmoista. Söpönä maskottina taipaleensa aloittanut kurre, muuttui kirjaimellisesti yhdessä yössä kiroilevaksi, dokailevaksi ja örveltäväksi siaksi. Ei siis kirjaimellisesti siaksi, hahmo on edelleen orava. Jälkimmäinen muoto hahmosta on esiintynyt ainoastaan yhdessä pelissä, ja sen Xbox-uusioversiossa. Tämän jälkeen talttahammas palasi ”parrasvaloihin” Microsoftin rankasti flopanneessa Project Sparkissa, mutta yleinen konsensus on likimain koko meneillään olevan vuosituhannen ajan ollut se, että Conkerin pitäisi palata takaisin ihan kunnollisen pelin muodossa. Onko tälle kuitenkaan niin suurta tilausta mitä pelaajien toiveet antavat olettaa?

Conker’s Bad Fur Day-pelissä, oli aikoinaan charmia ja viehätystä vaikka muille jakaa. Maailmassa oltiin nähty ennenkin pelejä erittäinkin tasokkaalla huumorilla, kuin myös sieltä navan alta läppänsä ammentavia pelejä. Conkerista teki kuitenkin erityistapauksen se seikka että hahmo tosiaan oli vielä vast’ikään tunnettu lapsille suunnatun söpöilypelin (jonkalaisena myös kulttipeliksi noussut CBFD alun alkujaan esiteltiin) päähahmona, ja peli ilmestyi vielä tuolloin erittäin konservatiivista linjaa vedelleen Nintendon konsolille. Conker’s Bad Fur Day oli malliosoitus siitä millaiseen asemaan N64-aikoina hittiä hitin perään Nintendon konsolille puskenut Rare, oli päässyt Nintendon kirjoissa. Jos vastaavaa sisältöä sisältävää peliä olisi tarjonnut Nintendolle mikä tahansa muu pelitalo, olisi vastaus tuolloin ollut takuuvarmasti jyrkkä ei, mutta Rare sen kuin paineli menemään, kysymättä edes Nintendon puolelta minkäänlaista lupaa söpön oravaseikkailun muuttamisesta Fear & Lothing-tason odysseiaksi.

Riski kannatti sillä CBFD keräsi hyviä arvioita sekä suosiota, ja vaikka peli ei myynytkään ihmeellisiä määriä, on sillä vankkumaton fanikunta tänäkin päivänä. Jos Conker’s Bad Fur Day laitettaisiin samalle viivalle genren (olkoot se nyt vaikka 3D-tasoloikka vaikka peli ei mikään Super Mario 64:n tai Banjo-Kazooien suora kilpailija olekaan) edustajien kanssa, ei se pääsisi laadussa ihan samalle tasolle. Kontrollit eivät ole ihan Marion asettamilla standardeilla, level design jää kauas Banjon tähdittämien pelien vastaavista, ja pituus/haaste on myös vähän siinä ja siinä.

Conker teki vielä pikaisen paluun Xboxilla, uudenkarhean uusioversion kanssa. Suupaltin oravan karvoitus oli ihan kuin oikeasta elämästä, nettimoninpeli oltiin lisätty mukaan ja totta kai sensuuri iski myös jyrsijän ja tämän suulaiden kaverien juttuihin. Vitsi oli siis alkanut menettämään hieman tehoaan, joka olisi valitettavasti Conkerin rooli myös tänä päivänä, jos sieltä koskaan mitään uutta peliä hahmon tiimoilta julkistettaisiin.

Maailma on mennyt melkoisesti eteenpäin Conkerin kohauttaneen tasoloikkapelin jälkeen, ja valitettavasti ei mitenkään hyvään suuntaan. Conker’s Bad Fur Day vaikuttaa tänä päivänä pelattuna aika pliisulta kiroiluineen ja mustine huumoreineen. Peleissä sanotaan nykyään ”shit” ja ”fuck” joka toisessa nimikkeessä, joten shokkiarvo olisi Conkerilla likimain nollissa, ellei sitten ihan Serbian Film- tai Human Centipede- linjalle lähdetä. Lisäksi maailma on muuttunut myös siltä osin, että ihan mistä tahansa ei saa enää heittää vitsiä, sillä mielensäpahoittamisen aika on valitettavasti yllämme. Auta armias jos mahdollisessa uudessa Conker-pelissä heitettäisiin herjaa naisten asemasta, saatikka kajottaisi mihin muuhun tahansa somekohinaa aiheuttavaan muurahaispesään. Tästä syystä valitettavasti Duke Nukemin paluutakaan ei moni odota hirveän innolla, sillä ”Herttuan” jutut olisi taatusti vedetty muutaman filtterin läpi ennen kuin peliä uskaltaisi edes betan tasolle laittaa.

Mikä sitten olisi ns. oikeanlainen tapa Conkerille tehdä se kauan kaivattu comeback? No käyttää samaa shokeeraavaa meininkiä kuin viime kerrallakin, mutta käänteisesti. Microsoftin pressissä törkyinen orava pamahtaa ruudulle, kansa juhlii ja odottaa K18-tason kamaa… vain nähdäkseen että kyseessä on yltiösöpö ja värikäs tasoloikinta E-ikärajamerkinnällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *