Sori vaan niille kaikille jotka innostuivat tämän viikon blogin otsikosta sekä varsin ysärinostalgiaa tihkuvasta pääkuvasta Stalloneineen päivineen. Tämä blogi ei käsittele tätä hienoa Renny Harlinin äksönpätkää vaan videopelien cliffhangereita ja etenkin niitä joihin emme ehkä ikinä tule saamaan vastausta.

Cliffhanger on siis termi jota käytetään kun joku esitettävä asia jätetään tahallisesti jännään kohtaan jotta loppuratkaisu voidaan kertoa myöhemmin. Me tavikset törmäämme cliffhangereihin lähes päivittäin televisiosarjoja katsellessamme kun äärimmäisen jännittävä tilanne katkeaakin kesken aikojaan kun pulssi on vasta nousemassa yli aerobisen sykkeen ja lopputekstit lävähtävätkin ruutuun, aiheuttaen vähintään viikon tuskallisen odotuksen. Kuvitelkaapa sama tilanne mutta sen tutun ja turvallisen viikon (tunnin jos katsot DVD-kausiboksilta) sijasta puhutaan videopelin normaalista kehitysajasta eli vähintään vuodesta ja kuten tämän blogitekstin jälkeen huomaat, voi odotus olla jopa ikuinen. Koska tekstissä puhutaan paljon pelien loppuratkaisuista ja loppuhetkistä, varo spoilereita!

Cliffhanger on tyylikäs ratkaisu lopettaa peli ja saada fanit haluamaan lisää ja odottamaan jatko-osaa entistä kiivaammin. Kesken jätettävään loppuratkaisuun päädyttäessä on hyvä olla myös olemassa tarinan varsinainen lopetus ja tämä aspekti oli ihan mallikkaasti hallussa Traveller’s Tales-pelitalolla 2000-luvun alussa kun se kehitti massiivista tarinajatkumoa ja universumia. Lego-pelit ovat nykypäivän yksi isoimmista pelimaailman brändeistä ja Traveller’s Tales kylpee sarjan peleistä printatuilla rahamäärillä vuodesta toiseen mutta yhtiön 2002 julkaistu Haven: Call of the King ja sen pohjalta suunnitelmissa ollut massiivinen pelitrilogia olisi tosiaan tarvinnut näitä rahoja. Havenin taustatarina kertoo pelin nimestä löytyvän sankarin edesottamuksista vieraassa maailmassa. Haven näkee enneunen maailmankaikkeuden pelastamisesta ja luonnollisesti lähtee tätä suorittamaan tavaten matkallaan kauniita maailmoja, uusia ystäviä ja tietty kamalia pahiksia. Peli tarjoaa pelaajalle jatkuvasti huomattavasti eeppisempää juonta ja tarinaa mitä peli itsessään pystyy missään vaiheessa varsinaisesti esittämään ja kun tähän yhtälöön lisätään mukaan vielä pelin täysi persoonattomuus ja tylsyys, ei ole ihme että pelaajia eikä pelin julkaissutta Midway-pelitaloa pahemmin kiinnostanut koko peli. Markkinointi jäi olemattomiin ja peli möi karmaisevan vähän tuotantoarvoihin nähden.

Haven-sarja oli tarkoitettu kolme peliä kattavaksi trilogiaksi ja ”ensimmäinen” peli loppuukin varsin jännään paikkaan kun Haven löytää itsensä kiveen sidottuna vieraasta maailmasta, erään tutun sivuhahmon kertoessa että Havenin aika on vähissä. Eipä tiennyt tuo mainittu sivuhahmo että Havenin aika olisi niinkin vähissä kuin parin hassun sekunnin sillä pelin lopputekstien jälkeen emme ole enää Havenista kuulleet ja ottaen huomioon Traveller’s Talesin nykyisen menestyksen Lego-pelien parissa, voidaan huoletta sanoa että Havenista emme tule enää tämän blogitekstin jälkeen kuulemaankaan. Tämä on sinällään sääli sillä Havenissa oli potentiaalia ja etenkin pelin mielikuvitukselliset pelimaailmat hyötyisivät huomattavasti nykypäivän teknologiasta jolloin ne varmasti saisivat sitä persoonaa ja ilmettä joka puuttui täysin Havenin PS2-alkuaikojen seikkailusta.

Haven: Call of the King kärsi tosiaan täysin siitä että ketään ei vaan kiinnostanut, edes peliä pelanneita. Ubisoft sen sijaan otti 2000-luvun puolivälissä pahaksi tavakseen jättää cliffhangerit hautumaan vaikka pelaajat kuumeisesti janoaisivatkin lisää. Mennään siihen kuuluisampaan esimerkkiin ihan kohta mutta on varmasti syytä myös tuoda esille erittäin tyylikäs kulttiräiskintä XIII jonka FPS-räiskintäpeliksi varsin pätevä tarina loppui pelin lopussa kesken kuin seinään ja kuten jokainen pelihyllynsä parhaillaan näkevä tietää, jatkoa ei ole näkynyt. Pelin nimikkohahmo (joka puhuu By the way David Duchovnyn äänellä) ja tämän muistinmenetys toimivat koko pelin kantavina dramaturgisina voimavaroina ja juuri kun juonikoukeron tärkein elementti, päähahmon menneisyys ja henkilöllisyys, on avautumassa, iskeytyvät lopputekstit ruutuun ja jatko-osan odottaminen voi alkaa. Tässä sitä ollaan tänäkin päivänä naputtelemassa pöytään samalla kun Ubisoft Paris puskee ulos Just Dance- ja Ghost Recon-pelejä. Odottavan aika on tosiaan pitkä.

Sitten on tietty se helvetin Beyond Good&Evil josta ei allekirjoittanut mielellään halua puhua ilman mielialalääkkeitä ja paketillista nenäliinoja (niistämiseen senkin pervot!!). Lähes kaikki tietävät pelin tarinan mutta kerrotaan nyt tässä vielä tynnyrissä elänneille että pelin häkellyttävän kaunis tarina päättyy dramaattisten vaiheiden jälkeen kun pelin päähahmon rakastettu sivuhahmo Pei’j-possu huomaakin olevansa altistunut pelin antagonistina toimineelle ruttomaiselle konepahuudelle ja kun pelaajalle näytetään Pei’jn kädessä kytevä sairaus, peli päättyy ja jatkoa ei ole kovista odotuksista ja kiusoitteluista huolimatta kuulunut tähän päivään asti.

BG&E ei ollut mikään Assassin’s Creed-pelien kaltainen myyntimenestys joten on ymmärrettävää että Ubisoft on keskittänyt viime vuosina voimavaransa kyseiseen pelisarjaan sen sijaan että se olisi jo tuonut meille pelaajille useita jatko-osia peliin joka on joka vuosi julkaisunsa jälkeen kerännyt enemmän ja enemmän uusia faneja. Yksi ihan rehellinen teaser-traileri ja yksi verkkoon vuotanut liikkuva pelikuva eivät todellakaan ole olleet se mukavin tapa kiusata faneja vuosien aikana ja viime vuoden lopulla sitten vihdoin ja viimein pelin luoja, Michel Ancel, kertoi pelin olevan kehityksessä. Huomasitteko että käytössä oli termi ”peli” termin ”jatko-osa” sijasta? Missään ei ole varmistettu että saisimme ikinä tietää mitä Pei’jlle ja muille Beyond Good&Evilin rakastetuille hahmoille tapahtuu sillä tekeillä olevan pelin on huhuiltu olevan saagan uusiksi käynnistävä reboot tai jopa esiosa. Parempi tämä on kait kuin ei uutta BG&E-peliä ollenkaan mutta silti, cliffhanger on aina cliffhanger ja tässä vieläkin sitä vaan toivoo että kaikkia niitä paskoja Assassin’s Creed-pelejä (joita alkaa olemaan jo huolestuttavan paljon sarjan varsinaiseen pelilukumäärään nähden) olisi voinut Ubisoft edes harkita jättävänsä tekemättä ja antaa meille jatkoa tähän rakastettuun peliin.

Jos mainitut XIII ja Beyond Good&Evil joutuivat nöyrtymään alle odotusten menneiden myyntien kanssa, kärsi seuraava peli ihan vaan kehittäjänsä (samalla myös julkaisija) uppiniskaisuudesta. Mega Man Legends 3 oli peli joka oli monelle se isoimman pullotuksen housujen etumuksessa aiheuttanut peli 3DS-konsolin julkistamisen yhteydessä. Peli joka tulisi vihdoin ja viimein kertomaan että mitä tapahtui Mega Man Volnuttia varten Mega Man Legends 2:n lopussa järjestetylle pelastusoperaatiolle. Suurta suosiota nauttinut pelisarja ja upouusi rauta jolle peliä tehdä vapailla käsillä. Voiko mikään mennä pieleen? Tänä päivänäkään emme ole saaneet selkeää vastausta että mikä meni lopulta pieleen sillä Capcom löi projektin jäihin periaatteessa koko hahmon kanssa. Lisää Mega Manin kohtalosta voit lukea muutama viikko sitten ilmestyneestä blogipostauksesta ja sen jälkeen siirtyä lämpimän teekupposen äärelle pohtimaan että mikä ihme sitä Capcomia oikein vaivaa?

Jos Capcom teki ihmeellisen valinnan Mega Man Legends 3:n kanssa, voidaan varmaan samaa sanoa ehkä sen peliuniversumin kutkuttavimman cliffhangerin tapauksessa. Otetaanpa faktat pöytään…

– Kehittäjällä on rahaa mielin määrin
– Jatkoa on toivottu pelaajien toimesta äänekkäästi jo vuosikausia
– Sarjan pelit ovat olleet merkkiteoksia jotka ovat keränneet arvostusta ympäri planeettaa
– Sarjan kanssa samaan universumiin sijoittuvia pelejä on ilmestynyt kaksin kappalein
– Sarjan piti jatkua hyvinkin piakkoin cliffhangeriin päättyneen lisäepisodin jälkeen

…jep, Half-Life (Episode) 3 on kyseessä.

Kun Valve aikoinaan teki päätöksen julkaista Half-Lifen tarinalle jatkoa episodipohjaisesti täysiverisen jatko-osan sijaan (tämä tapahtui siis vuosia ennen kuin Telltale oppi episodirahastamisen salat), herätti ratkaisu kummastusta pelaajissa. Oli selvää että Valve halusi numeraalisen jatko-osan kanssa samanlaisen teknisen kehitysaskeleen mitä sarjan ensimmäisen ja toisen osan välillä olisi ollut joten siltä osin ratkaisu oli hyvin perusteltu. Ensimmäinen lisäepisodi, nokkelasti nimetty Half-Life 2: Episode One, ilmestyi 2006 ja vain vuotta myöhemmin pääsivät pelaajat jo käsiksi kakkosepisodiin jonka nimeä ei varmaan tarvitse rautalankamallilla edes fiksuimmille lukijoille mainita. Kakkosepisodi loppui äärimmäisen jännään paikkaan joten oli sanomattakin selvää että pelaajilla kädet syyhysivät vuonna 2008 jolloin loogisesti olisi voinut olettaa kolmannen episodin (mikäköhän sen nimi olisi ollut?) ilmestyvän jatkamaan tarinaa. Tästä alkoi vuosia kestänyt juupaseipäs-leikki sarjan fanien ja Valven itsensä välillä joka ei ole ohi vieläkään. Tuleeko sieltä Episode Three vai Half-Life 3 nyt kun VR-teknologialla olisi mallikasta jatkaa sarjaa? Kukaan ei tiedä eikä Grande Hefe itse, Gabe Newell, pahemmin kryptisillä vastauksillaan asiasta kysyttäessä ole ollut avuksi. Tavallaan se olisi tyylikästä jättää Half-Lifen jatko pelimaailman suureksi mysteeriksi mutta jos pitäisi valita niin Valve saisi lopettaa tämän lapsellisen piilottelunsa ja kertoa edes ääneen että onko jatkoa ikinä luvassa? Jos vastaus olisi negatiivinen, olisi luvassa pahempi asiakaspalautteiden ryöppy kuin Steamin kyykätessä tai CSGO-servujen ollessa jumissa.

Monta cliffhangeria on jo ehditty käymään läpi ja kiitos että olet jaksanut lukea tänne asti. Se pelimaailman rankin ja kiehtovin cliffhanger-tarina on kuitenkin vielä kertomatta ja sehän on totta kai meille kaikille tuttu…