BOIKOTTI!!!

Karen-Green1 (1)

Tiputetaan tekstin alkuun vielä viime viikon kovin uutispommi joka järisytti maailmaa ja herätti Ctulhun merenpohjasta tuhoamaan ihmiskunta; seuraava Doctor Who on NAINEN. Tähän väliin on hyvä pistää kappalejako sillä kaikki lukijat varmaan tavoittelevat hyperventilaatiopäissään paperipussia tai vähintäänkin ovat jo hypänneet ikkunasta.

Nettikansa flippasi siis aivan täysin nörttikulttuuri-ikonin sukupuolenvaihdoksesta. Kun tähän mennessä legendaarisen tieteishahmon virkaa ovat toimittaneet valkoiset miehet laajalla ikäjakaumalla, on täysin pöyristyttävää ja ennen kaikkea ”vähemmistöjä ja kukkahattuja kosiskelevaa” (lähde: internet ja some) että sarjan nimikkohahmo onkin yhtäkkiä henkilö jonka pitäisi olla pulassa, kiljua vaarojen keskellä tai pitää majapaikkaansa siellä keittiön puolella täytenä statistina.

Allekirjoittanut ei ole koskaan katsonut jaksoakaan Doctor Whon edesottamuksia joten en lähde spekuloimaan siitä mitä ovia tämä kovaa porua herättänyt valinta tulee avaamaan ja sulkemaan mutta videopelejä olen elämäni aikana pelannut ja opiskellut sen verran paljon että voin muistella kanssasi arvon lukija, niitä ikimuistoisia hetkiä jolloin pelaava kansa harkitsi joukkoitsemurhaa samalla kun se repi itselleen uutta peräaukkoa ”suurien vääryyksien” tapahtuessa.

efde77_d26a4ed19d914624b54ff4c09cb69545-mv2_d_1652_2048_s_2

Metal Gear Solid-pääsarjan viides osa, Phantom Pain, oli kaikin puolin käänteentekevä osa niin sarjan materiaalisen omistajan Konamin, kuin myös sen luojan Hideo Kojiman elämän aikajanalla. Tämä oli se peli joka katkaisi aikoinaan Konamin selkärangan firman rahoja poltelleen työntekijänsä suuntaan ja värikkäiden vaiheiden jälkeen Kojima saikin lähteä ennennäkemättömän draaman siivittämänä. Tämä ehkä hieman tyly mutta taloudellisesti täysin perusteltu temppu sai jo aikoinaan aikaan sen tason kansanliikkeen että sen Salkkaritkin punastelemaan saavat kiemurat ja käänteet voisi sisällyttää tähän tekstiin mutta keskitytään nyt kuitenkin siihen hieman enemmän huumoriarvoa omaavaan ”skandaaliin”, nimittäin ikonisen pelihahmon ääninäyttelijän vaihtumiseen.

Koko elämänsä lähinnä huonoja ja keskinkertaisia leffoja (pl. eka X-Men) käsikirjoitellut David Hayter, loi itselleen ikonin aseman pelialalla kun mies murisi ja mörähteli vuosikaudet Metal Gear Solid-pelien päähahmona. Oli kyseessä Snaken perheestä sitten Solid tai myöhemmin nimensä hieman arvokkaammaksi muuttanut Naked (tunnetaan myöhemmin Big Bossina), yhdisti näitä kahta piilottelija-agenttia äänihuulet jotka puhuivat useiden pelien ja vuosien ajan David Hayterin äänellä.

Kojiman viimeiseksi jäänyt MGS-peli oli siis Phantom Pain (ja sen esitarina Ground Zeroes) joka oli rutosti maksanut ikuisuusprojekti joka koki paljon kehitystyönsä aikana. Yksi muutos (ja tietty kalliimpi sellainen) oli Kojiman päätös pelin päähahmon ääninäyttelijästä. Kojima on aina ollut kieli pitkänä Hollywoodin suuntaan ja sieltä löytyi myös messiaspeliin uusi ääninäyttelijä Kiefer Sutherlandin muodossa. Sutherlandille homma oli varmasti vain yksi helppo palkkakuitti lisää mutta pelisarjan fanit eivät tätä uutista kovin kevyesti ottaneet. Hayterin ”potkut” (mitään virallista sopparia ei koskaan esiintymisistä ollut vaan homma tehtiin peli kerrallaan) olivat aikansa isoin uutinen pelimaailmassa ja netissä kuohui kun pelaajat lupasivat olla ostamatta koko peliä ja tyyliin polttavansa sarjan vanhat pelit kuin natsit juutalaisten kirjoittamia kirjoja konsanaan.

Tapaus sai aikaan hirveän mylläkän mutta toisaalta kun asiaa miettii näin pari vuotta pelin julkaisun jälkeen, oli päätös looginen sillä pelissä tapahtuu sellaisia asioita jotka oikeuttavat ääninäyttelijän vaihto-operaation. Oli miten oli, sai ääninäyttelykohu kyllä aivan naurettavat mittasuhteet ja mikä parasta, ennen kuin kukaan oli edes kuullut Sutherlandin suoriutumista ääninäyttelyhommista. Itseänikin toki myös asia harmitti mutta en ollut kuitenkaan valmis hylkäämään ajatusta pelin hankkimisesta (päätös jota jälkeenpäin kadun) mutta jälkikäteen julkisuuteen tulleet tiedot siitä että Kojima ei ollut mitenkään edes Hayteria informoinut tästä asiasta, saivat aikaan hieman katkeraa makua suupieliin.

6658c73d81b517f9e061421452eae166

Devil May Cry-sarja saattoi syntyä puolivahingossa Resident Evil 4:n roskiin heitettyjen ideoiden pohjalta mutta pitää olla aika hullu jos väittää etteikö pelisarjan meno olisi äärettömän stailia ja viileää. Nämä adjektiivit kuvaavat hyvin myös pelisarjan päähahmoa, Dantea, joka överityylitellyllä habituksellaan laittaa pahuuden voimia nippuun tavoilla jotka saavat jopa akrobatiataistelun kantaisän, Jackie Chanin, kuolaamaan kateudesta.

Devil May Cry sai osakseen julkaisijataho Capcomin fiksut ideariihet ja suosittu pelisarja hiipui hiipumistaan kun jatkoa ei sille suunniteltu moneen vuoteen. 2010-luvun taitteessa kuitenkin pelisarjan jatkolle näytettiin vihreää valoa mutta ei tietenkään ihan sitä tasaisinta reittiä pitkin. Vaikka pelisarjan viimeisin osa oli myynyt todella hyvin ja sarjan fanikunta oli kasvanut aika lailla piikkiinsä, halusi Capcomin japanijaosto muutosta ja nimenomaan sarjan reboottaamisen muodossa. Pelitalon länsidivisioona väänsi vastaan mutta lopulta nouseva aurinko voitti ja pelisarjaa alettiin synnyttämään uusiksi.

DanteMiddleFinger1-e1426925992798

Pelisarjan villiäkin villimpi toiminta ja pelattavuus sai luojan kiitos jäädä rebootin myötä paikalleen mutta kaikki muu olikin sitten melkoisen pyörremyrskyn kourissa. Pelin tapahtumamiljööt olivat tuttuja enemmänkin LSD-piireistä ja se tärkein eli päähahmo koki sen kovimman muutoksen. Ultracoolius ja messevä asenne säilyivät (vaikkakin hieman teiniangstisempaan suuntaan) mutta Danten ikoninen ulkonäkö koki muutoksen jota eivät pelisarjan fanit sulattaneet ihan tuosta noin vaan. Aiemmin tuulessa hulmunneet hopeablondatut kutrit olivat vaihtuneet mustaan ja lyhyeen ”messyyn” ja näin ollen sytytyslanka netti-itkijöiden kyynelkanavia avanneeseen dynamiittipötköön oli sytytetty. Kyllä, pelaajat ottivat kilarit pelihahmon osien välissä muuttuneesta tukkatyylistä. Miekka oli vielä tallella, tuplapistoolitkin löytyi ja punainen rotsi oli myös Danten päällä joskin hivenen leikattuna versiona mutta se tukka… jumalanpilkkaa. DmC-nimellä ilmestynyt uusioversio oli pätevä toimintapeli mutta jäi suosiossa kauas ”alkuperäissarjan” myyntiluvuista ja kovimmat foliohattuilijat löysivät tähän syyn nimenomaan Danten muuttuneesta ulkonäöstä. Capcom kuitenkin hyvitteli DLC-pakettien kanssa tekemäänsä anteeksiantamatonta erhettä tuomalla pelaajille Danten alternative skineiksi sen alkuperäisen Danten ulkonäön ja vaatetuksen. Tätä ennen firma oli kuitenkin tyylikkäästi näytellyt pelaajille ahteria sisältämällä reboottiin kohtauksen jossa uuden angsti-Danten päähän lentää valkoinen roska joka saa hahmon hetken ajan näyttämään alkuperäiseltä Dantelta. Uuden sukupolven Dante tästä kuitenkaan vähän välittää ja reaktio on hahmolla aika lailla sama kuin Daniel Craigin Bondilla kun tälle tarjotaan Martinia ravistettuna, ei sekoitettuna.

bully-ps2

Kun puhutaan Rockstarista niin monelle meistä tulee ensimmäisenä mieleen GTA-pelit. Viime vuosina sana-assosisaatio on onneksi hieman laajentunut myös Red Dead Redemptionin suuntaan ja jotkut hölmöt puolestaan alkaa huutelemaan sanan kuultuaan jotain jostain sokerilitkusta josta saa pärinää mutta annetaan näiden hörhöjen olla nyt omassa arvossaan ja keskitytään niihin peleihin. Rockstarin GTA-tuotenimike ei esittelyjä kaipaa varsinkaan ei-pelillisten syiden takia johtuneiden kohujen saralla mutta rikoselämää ”glorifioiva” (Jack Thompsonille terkut missä ikinä nykyään majaileekaan?) pelisarja ei ole kuitenkaan ainoa brittiyhtiön IP joka on nostanut meteliä myös valtavirtamedian puolella.

2000-luvun puolivälissä Rockstar ilmoitti tekevänsä lapsien ja nuorten maailmaan sijoittuvaa peliä jonka nimeksi oltiin kastetilaisuudessa annettu Bully. Kuukausia, jopa vuosia, ennen kuin pelistä tiedettiin mitään muuta kuin pelin nimi ja paskamaisen nulikan ulkonäöllä siunattu päähahmo, oli myräkkä valmis sillä pelihän totta kai kannustaisi pelaajia koulukiusaamisen polulle. Sinänsä hassua että Rockstarin tyyliin peli olisi ollut sallittu vain täysi-ikäisille ja jos yli 18-vuotiaana on vielä sellaisessa kouluympäristössä jossa vessapesut on arkipäivää, on vahinko varmasti ehtinyt pään sisällä tapahtumaan jo ennen pelin pelaamista.

wallpaper10-57c623425f9b5855e5629540

Rockstar kuitenkin hoiti kohun tyylikkäästi ja varmaksi ei osaa kukaan sanoa johtuiko tämä pelin ennakkoon aiheuttamasta mediakohusta vai mistä, mutta pelin lopullinen sisältö oli aivan päinvastainen siitä mitä pahimmat itkijät olivat pelin ennustaneet olevan. Kiusaamisen sijaan peli kertoi hienon kasvutarinan johon varmasti moni voi sen hurjista käänteistä huolimatta samaistua ja loppujen lopuksi pelin teema oli nimenomaan kiusaamisen ehkäiseminen. Vaikka peli joutuikin vaihtamaan ennakkoon ihmisten mieliä kaivertaneen nimensä, huomasivat pelaajat vasta pelin julkaisun alla että rujon kiusaajan kuoren alla olikin hieno ja toimiva peli mahtavalla tarinalla josta jokainen oikean elämän kiusaajaraukka voisi ottaa nimenomaan oppia. Ihmiset ottivat hernettä nenään siis vain pelin nimestä ja pelihahmon ulkomuodosta ja tämä jos mikä on olettamisen nurjaa puolta parhaimmillaan.

Tuossa oli muutama malliesimerkki siitä miten pelaajien, kuin myös Doctor Who-fanien, kannattaisi vaan aina odottaa sitä valmista tuotetta ennen kuin sitä alkaa boikotoimaan tai muuten vaan julistamaan uudeksi antikristukseksi. PBC toki pidättää edelleen oikeudet haukkua pelit lyttyyn ennen niiden pelaamista/kokeilemista mutta älä sinä rakas lukija tee niin vaan aina ennen arviota, kokeile tuotetta. Kuka tietää vaikka Doctor Whon naisversio kostautuisikin kaikkien aikojen parhaaksi genressään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *