PBC:n Pokémon-viikko on jo ollut ohi pidemmän aikaa…
PBC:n Pokémon-viikko pt.1 – Gen I
PBC:n Pokémon-viikko pt.2 – Gen II
PBC:n Pokémon-viikko pt.3 – Gen III
PBC:n Pokémon-viikko pt.4 – Gen IV
PBC:n Pokémon-viikko pt.5 – Gen V
PBC:n Pokémon-viikko pt.6 – Gen VI
Pocket Monsters
…mutta vielä palaamme aiheeseen pienen bonuskattauksen muodossa. Uutuuttaan kiiltelevät osat pelisarjan runkoelementtiin osoittautuivat nimittäin sen verran timanttisiksi (Pokémon Diamond-referenssi) tekeleiksi että onhan niiden mahtavuudesta pakko kertoa kaikille niille jotka eivät jostain käsittämättömästä syystä ole vielä tähän pelikaksikkoon tutustuneet.

Vuosi 2016 on tosiaan ollut Pokémonin vuosi. Vuoden alkupuoliskolla ilmestynyt Pokkén Tournament lakaisi lattiaa kaikilla negatiivisilla ennakko-odotuksilla ja osoittautui erittäinkin laadukkaaksi tappelupeliksi. Sarjan tiimoilta tehty anime elää uutta kevättä ja Pokémon GO muodostui maailmanlaajuiseksi ilmiöksi jollaista ei olla nähty sitten niiden possuja lahtaavien kotimaisten lintujen. Ironisinta tässä kaikessa on se että Pokémon tosiaan juhlii 20-vuotista taivaltaan nimenomaan tänä vuonna joten uusi renesanssiaika osui tosiaan erittäinkin osuvasti juuri juhlavuodelle. Juhlavuoden menestysryöpytyksen kruunaa toden teolla ennakkomyyntiennätyksiä rikkonut uutuusparivaljakko Sun ja Moon. Joissain piireissä puhutaan jopa kaikkien aikojen parhaasta Pokémon-kokemuksesta joten tilanne vaatii ehdottomasti tarkempaa maistelua. Onko hehkutus vain juhlavuoden vuoksi nuoleskellen lausuttuja kohteliaisuuksia vai onko pääsarja tosiaan yltänyt sinne jäävuoren huipulle?

Kuten voitte PBC:n Pulitzer- ja Finlandia-palkitusta blogista lukea, on Pokémon-pelien pääsarja tarjonnut viimeiset kaksikymmentä vuotta hyvinkin varovaisia edistysaskeleita. Nirppanokkaisimmat irvileuat voisivat sanoa että kun olet pelannut yhtä Pokemon-pääsarjan peliä, olet pelannut niitä kaikkia ja Sun/Moon osoittaa jo pelin alkuanimaatiossa että nyt ollaan muutosten tiellä. Jo se tosiseikka että uusin Pokémon-peli läväyttää pelaajan verkkokalvoille tarinallisen alkuanimaation, ravisuttaa Poké-perustuksia siihen tahtiin että vanhat konkarit lentävät taatusti tuplavoltilla tuolilta taakse kun taas pelisarjaa ensimmäistä kertaa pelaavat jäävät takuuvarmasti kiinnostuneena odottamaan mihin suuntaan juoni lähtee etenemään ja kuka onkaan tämä mystinen vaalea neitonen joka pelin alkuanimaatiossa on mystisten tehdastyöntekijöiden jahtaama?

Alkuanimaation jälkeen päästäänkin käsiksi siihen hieman tutumpaan Pokémon-kaavaan kun pelaaja nimeää itselleen hahmon ja luo tälle erittäin pelkistetyn hahmogeneraattorin avulla ulkonäön ennen ensimmäisen starter-hirviön hommaamista ja paria pelimekaniikkoja tutuksi tuovaa fetch questia. Hitaahkosti käynnistyvän seikkailun alkumetreillä käy kuitenkin selväksi jälleen se tosiseikka mitä ollaan pelaajan naamaa vasten hierottu jo pelin ensisekunneista lähtien; tämä ei ole se Pokémon-seikkailu johon pelaajat ovat tottuneet viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Itsenäisesti liikkuva kamera seuraa pelaajaa mitä kekseliäimmistä kuvakulmilla tarjoten pelaajalle kauniita kuvia ja maisemia jotka luovat hienon illuusion eläväisestä pelialueesta. Pelialue on parissa viimeisessä Pokémon-peleissä aina ammentanut inspiraationsa tosielämän vastineista. Blackin/Whiten urbaaniviidakoista ja X:n/Y:n eurooppalaissävytteisestä pelimaailmasta ollaan siirrytty Sunin/Moonin tyynenmeren (Havaiji tarkalleen ottaen) saaristoista vaikutteensa ottaneeseen pelialueeseen. Alue koostuu useammasta saaresta joilla päästään totta kai sinuiksi kaikkien Pokémon-pelien perusmiljöisiin. Pimeät Zubatien täyttämät luolastot, vehreät niityt, se yksi suurkaupunki josta löytyy kaikki palvelut ja kaupat, Ice-tyypin hirviöiden kansoittamat lumiset vuoristot… kaikki Pokémon-miljööbingon ruudukot tulee toden teolla täytettyä vaikka lähestymistapa poikkeaakin sarjan aiemmista peleistä.

Myös kaikenlainen ylimääräinen tekeminen on lyöty Spinal Tapista tuttuun yhdenteentoista tasoon. Vanhojen tuttujen aktiviteettien (mm. päiväkotikasvatus, marjojen kanssa kikkailu, taisteluareenat, hirviöiden hemmottelu ja paijaus) lisäksi tarjoaa Sun/Moon pelaajan sosiaalisen elämän turmaksi mm. Route-pohjaisia taisteluhaasteita jossa pelaajan pitää päihittää kaikki reitillä majailevat kouluttajat palkinnon toivossa, collect-a-thonin jonka avulla saa vastaanotettua legendaarista taskuhirviötä paranneltua, Pokemon Snapin hyvällä tavalla mieleen tuovan kameralla kuvailun, NPC-hahmojen nakkihommien tekemistä ja vaikka mitä muuta. Ehdottomasti tervetullein uudistus kolmen muun kouluttajan kanssa käytävä taistelu jossa ei suinkaan mennä tutulla 2vs2-meiningillä vaan jokainen vastaa itsestään ja meno on paikka paikoin hysteeristä kun salaliittoteoriat lentelevät puolelta toiselle kun kolme muuta kouluttajaa myllyttävät vain sitä yhtä vahvinta kouluttajaa. Hieno pelimuoto kerta kaikkiaan.

Sun/Moon ravistelee myös vanhuuttaan natisevista liitoksistaan pois sarjan perusrakennetta. Kahdeksan salipäällikköä ovat historiaa ja tilalla on entistä enemmän tarinaan nivottu etenemistyyli. Toki tietynlainen progressiota indikoiva metodi on edelleen käytössä mutta tällä kertaa eteneminen tehdään enemmänkin tarinan ehdoilla. Haarautuvia polkuja ei sen liiemmin tarjota ja 3DS:n alaruudulla möllöttävä kartta jopa näyttää mihin pelaajan pitää seuraavaksi suunnata mutta kuten aiemmissakin Pokémon-peleissä, vapaampi seikkailu ja tutkiskelu säästetään vasta lopputekstien jälkeiseen aikaan. Sunin/Moonin tarina on myös aiempia pelejä huomattavasti rikkaampaa ja pitkästä aikaa Pokémon-pelissä nähdään jopa sivuhahmoja jotka muistaa pidemmän aikaa kuin kaksi minuuttia konsolin sulkemisen jälkeen. Juoni sisältää pari mehevää käännettä ja yllättävän surullisiakin hetkiä syvällisten pohdintojen ohessa ja vaikka käsikirjoitus ei olekaan ihan mitään Telltale-klikkailusovelluksien tasoa, voi pelin dramaturgiaa pitää kaikin puolin erittäin onnistuneena. Tarinankerrontaa tahdittaa erittäin hyvä soundtrack josta löytyy pari positiivista korvamatoa.

Pokémon-pelien suurin suola on läpi vuosien ollut hirviövalikoima ja Sun/Moon ei toden totta tuota pettymystä tällä saralla. Kun aiempia sarjan pelejä ollaan joltain suunnalta kritisoitu joko liian mielikuvituksettomasta designista mitä hirviöihin tulee (Pokémon Black/White jäätelötötteröhirviöineen ja valtaosin viivoittimella piirrettyine monstereineen) tai sitten aivan överiksi menneistä ratkaisuista (Pokémon X:n/Y:n avainnippua ja/tai miekkaa muistuttava hirviö), ottaa Sun/Moon askeleen lähemmäs sarjan alkuaikojen fauna-pohjaiseen suuntaan, tarjoten kuitenkin samalla hieman oudompia tapauksia kuten esim. hiekkalinnaa ulkoisesti muistuttava Ghost/Ground-tyypin hirviö Palossand. Myös ennen julkaisua ihmetystä herättäneet vanhojen tuttujen taskuhirviöiden Alola-muodot osoittautuivat ennakko-odotuksista huolimatta erittäinkin toimiviksi. Oli äärimmäisen positiivinen yllätys huomata että esim. yleensä iskuja kestävän tankin asemaa toimittava Golem, sai Alola-muodon myötä ei vaan äärimmäisen tyylikkään parran, myös kyvyn tehdä Electric-tyypin iskuja. Tämä tuo etenkin sarjaa pidemmän aikaa tahkonneille veteraaneille hieman niitä kauan kaivattuja ahaa-elämyksiä ja yllätyshetkiä.

Yllätyksenä sarjaa vuosikausia pelanneille tulee myös uutukaisen verkko-ominaisuudet. Muiden pelaajien kanssa suoritettava kanssakäyminen tehdään Sunissa/Moonissa täysin erillisessä lobbyssä, jonne pääsee napsauttamalla kyseisen ”pelimuodon” kuvaketta 3DS:n alaruudusta (joka toimittaa tälläkin kertaa Pokédexin virkaa). Tätä kyseistä lobbyä voi pelaaja kehittää ja parantaa, kuin myös pelata peliseuraa odottaessa minipelejä. Taskuhirviöiden vaihtelu ja muiden pelaajien kanssa taisteleminen verkon välityksellä toimii yhtä mutkattomasti kuin ennenkin, vaikkakin pientä takeltelua tapahtui testivaiheessa pitkien odotusaikojen muodossa. Pienenä vinkkinä aloitteleville taskuhirviöiden metsästäjille sanottakoon että älkää turhaan stressatko päätänne rikki Abraa pyydystäessä sillä Wonder Trade on tässä tapauksessa ystävä vailla vertaa.

Jos olet jaksanut lukea tänne asti niin huomaat varmaan että mitään negatiivista ei ole vielä PBC:n ominaiseen tyyliin tullut sanottua. Tähän syynä on se että Sunista/Moonista ei paljoakaan yleismaailmallisen huonoja puolia löydy. Joitain pieniä lapsuksia pelistä löytyy esim. graafisesti vaativien taisteluiden (neljä Pokémonia ja päälle mahdolliset sääefektit) aikana ilmenevät pienet nykimiset, aiemmin tekstissä mainitut verkkopuolen odotusajat tai vaikka parissa pelin kohdassa Jolteonin vauhdilla etenevä juonenkuljetus. Pieninä mielipidekuriositeetteina voidaan myös mainita pettymykseksi jäänyt kameramoodi, muutama ristiriitaisen persoonan omaava sivuhahmo tai vaikka liiallinen ensimmäisen Pokémon-sukupolven hirviöiden käyttö. Viimeksi mainitut seikat ovat kuitenkin kokijasta itsestään täysin kiinni joten niistä ei voida varsinaisena miinuksena oikein puhua.
Kaikin puolin Pokémon Sun/Moon on kaiken ennakkohypensä arvoinen paketti ja vakavalla naamalla voidaan sanoa että se on pelisarjan paras peli. Se tuo juuri sopivan määrän uudistuksia niihin osa-alueisiin joihin pelaajat ja fanit ovat uudistuksia viime vuosina kaivanneet mutta se ei kuitenkaan poikkea kaavasta liikaa jolloin se vieraannuttaisi pelisarjaan tutustumattomat uudet Pokémon-kouluttajat. Lisäksi se tarjoaa kosolti nostalgiaa pelisarjan alkutaipaleilta asti mukana olleille ja tämä seikka tekee pelistä entistä merkittävämmän tapauksen näin sarjan juhlavuotena.

Pokémon Sun/Moon on sarjan ystäville varmasti turhaan suositeltava hankinta sillä nämä ovat satavarmasti pelin jo hankkineet. Se on kuitenkin myös videopelinä äärimmäisen laadukas tapaus tarjoten erinomaisen hinta-laatusuhteen ja se on kerrassaan loistavaa pelivuotta elävän 3DS:n valikoimaan jälleen yksi pakkohankinta lisää.