8. Luukutus

Batman_Return_of_the_Joker_(NES)_(NA)Stage 3-1 (Batman: Return Of The Joker)

Batman on tätä nykyä jälleen niin elokuva- kuin pelimaailmankin kuuminta hottia ja kaikki johon lepakkomies koskee, tuntuu muuttuvan kullaksi. Nahkahiiren asuun sonnustautuva supersankarimme oli hieman sivuraiteilla tuossa ennen Arkham Asylumin ja Batman Beginsin suurmenestyksiä mutta kasarin ja ysärin vaihteessa ”bättis” oli vähintäänkin yhtä kovassa nosteessa kuin nyt. Leffat (Burtonin Batmanit) ja pelit (mm. NES:n Batman, 16-bittisten konsolien Batman Returns) olivat huippuluokkaa osaavien tekijöiden käsissä ja kansa oli polvillaan laadun edessä. Yksi aliarvostetuimmista kyseisen ajan tekeleistä on ehdottomasti NES:lle ilmestynyt Batman: Return Of The Joker joka oli NES:llä huippukamaa julkaisseen Sunsoftin toinen Batman-peli ja tällä kertaa ei yhtiön tarvinnut edes noudattaa elokuvalisenssin rajoituksia (ei sinänsä että ekassa Batman-pelissä kovin tarkasti leffan tapahtumia oltaisiin mukailtu). Ensimmäinen Batman-peli oli Ninja Gaidenin tyylistä toimintatasoloikkaa ja peli on jäänyt historiaan yhtenä kasibittisen matolaatikon parhaista peleistä. Jatko-osa ruuvasi mittarit sinne kuuluisaan yhteentoista ja Return Of The Jokerin genrenä voidaankin pitää toimintatasoloikkashmuppia. Sanopa tuo kolme kertaa peräkkäin kuuma peruna suussasi.

Batman_Return_of_the_Joker_(NES)_32aPelin graafinen anti on sitä Batmanin perustavaraa eli synkeällä linjalla edetään läpi vaihtelevien tasojen ja lopussa pätkitään Jokeria nassuun. Miljööt ovat kuten sanottua, synkkääkin synkempiä ja pelin aikana seikkaillaan ns. valoisassa ympäristössä vain pari kertaa. PBC:n joulukalenteri kuitenkin hyväksyy vain lumi- ja jääaiheiset levelit ja pelin kolmas kenttä parine sub-levelineen tarjoaa oivat lumiset puitteet nahkahiirenä keikistelemiseen. Lumiset tuiskut ja hanget eivät todellakaan helpota lepakkomiehen työsarkaa pahoja kivipatsaita ja jopa pyörremyrskyjä vastaan taistellessa. Ice-physicsit ovat totta maar kehissä, ollaanhan sitä kuitenkin kasibittisten pelien aikakaudella, joten nastat kengänpohjissa olisivat enemmän kui tarpeen aivan kuin niin monessa tämän ajan pelissä joissa jäisiä pintoja esiintyy.
maxresdefaultInfrastruktuurin opettelu näkyy toden teolla Return Of The Jokerissa. Peli on kaikin puolin edeltäjäänsä komeamman näköinen (se ihanan iso Batman-sprite… mmmmm…) ja mikä parasta Sunsoftin tapauksessa, paremman kuuloinen. NES:n äänipiiristä ei uskoisi löytyvän niin paljon kanavia kuin Sunsoftin myöhemmissä NES-aikakauden peleissä kuulosti olevan. Lafkan pelit ovat isoimmaksi osin loistavia pelejä joiden musiikkiraidat luokitellaan pelialan klassikkojen joukkoon ja hyvänä esimerkkinä tästä käy nimenomaan Return Of The Jokerin kolmannen levelin theme.


PBC:n joulukalenterin yhdeksäs luukku aukeaa huomenna ja sen alta paljastuu satumainen lumimaisema jonne pääsy on kuitenkin hieman hankalaa. Sinne päästäksesi tulee sinun joko ampua itsesi sinne tykillä tai vaihtoehtoisesti pelata yhtä kaikkien aikojen parhaista toimintaroolipeleistä. Kolmas vaihtoehto on lukea huomenna PBC:n joulukalenteria joten suosittelemme kaikkia kolmea vaihtoehtoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.