506 miljoonaa ikkunaa

Sony ilmoitti parisen viikkoa sitten suuresta merkkipaalusta. Nintendon hylkiöstä syntynyt ja vuonna 1994 taipaleensa aloittanut Playstation-konsolibrändi, oli ylittänyt 500 miljoonan myydyn laitteen rajan neljän kotikonsolin sekä kahden käsikonsolin myötä. Todelliset lukemat ovat kirjoitushetkellä (kuin myös uutisen julkistushetkellä) totta kai hitusen korkeammat mutta tasaluku näyttää mediaseksimmäältä tiedotteissa, etenkin kun niihin tiedotteisiin sisältyi ilmoitus uudesta juhlavasta konsolimallista.

500 miljoonaa laitetta 24 vuoden aikana on erittäin kova lukema. Nintendo ilmoitti melkein heti perään omat lukemansa (750 miljoonaa) mutta pitää muistaa että etumatkaa oli melkein kymmenen vuotta joiden aikana toki pelaava maailma oli tyystin erilainen, laitteita enemmän ja nimeä muutenkin pelibisneksessä jo aloituspohjalta huomattava määrä. Se mitä Sony teki pelialalle ja ylipäätään videopelaamiselle ensimmäisen Playstationin myötä, on korvaamatonta ja vastaavaan buumiin yllettiin pelialalla vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin ”kasuaaliaallon” myötä, eikä moiseen varmaan tulla enää ikinä yltämään?

Miten Sony sitten on luonut nuo mahtavat lukemansa?

Playstation (julk.1994)
Myynnit: 100-104 miljoonaa
Pahimmat kilpailijat: Sega Saturn, N64

Kuten blogitekstin alussa mainittiin, syntyi ensimmäinen Playstation Nintendon nyrpeän naaman aikaansaannoksena. Sony oli ehdottanut Nintendolle levyasemaa SNES-konsolin kylkiäiseksi. Samaan aikaan Sony oli myös valmistellut ihan itsenäistä laitetta joka normaalin pelikonsolin lisäksi toimisi myös olohuoneen viihdekeskuksena, joka 90-luvun alussa tarkoitti siis sitä että laitteessa olisi pelitoimintojen lisäksi… CD-soitin. Nintendon pukumiehet saivat selville em. ”sivubisnekset” ja herne upposi sen verran kiotolaisiin sieraimiin ja Sony tiputettiin kokonaan projektista pois, hollantilaisyhtiö Philipsin jäädessä hieromaan kauppoja Nintendon kanssa. Tämän hedelmällisen yhteistyön lopputulemana, meillä on maailmassa mm. kolme uskomattoman hienoa Zelda-peliä joiden muistelemiseen annan kaikille oksennustauon.

Sony jatkoi aloitetun laiteprojektinsa loppuun ja muutamaa vuotta, sekä muutamaa Nintendon kanssa painittua oikeusjuttua, myöhemmin, tämä laite jalostui ensimmäisen Playstationin muotoon. Bittejä oli enemmän kuin senhetkisissä kotikonsoleissa ja vaikka Sega olikin jo julkistanut uuden 32-bittisen, CD-ROM-teknologiaa käyttävän kotikonsolinsa, meni Sony menojaan jo lähdössä sata dollaria halvemman myyntihintansa, sekä kehittäjille huomattavasti helpomman infrastruktuurinsa kanssa.

Playstation muutti pelaavaa maailmaa. Se oli ensimmäinen ”aikuisille” sopiva pelikonsoli ”aikuismaisten” peliensä sekä ”aikuismaisemman” markkinointinsa myötä. Enää ei pelaaminen ollut vain lasten ja lastenmielisten hommaa vaan pelaaminen oli coolia ja seksikästä. Kaikki tämä upposi kuin kuuma veitsi voihin, eivätkä lukuisat tulevat pelialan ikiklassikot pelipuolella todellakaan tehneet hallaa käsistä lähteneisiin myynteihin. Final Fantasyt, Resident Evilit, Tomb Raiderit ja monet muut olivat konsolipuolella Playstationin heiniä ja kun tähän soppaan lisättäisiin vielä Metal Gear Solid, Gran Turismo ja monet monet muut huiput, ei ole ihme että konsoli teki sellaisia ihmetekoja mitä se lopulta teki. Saturnin se löi jo lähtölaukauksessa, ja hieman myöhemmin lihaksiaan pullistellen N64:n se löi ihan silkalla startissa saavutetulla vauhdilla. N64:lle saattoi ilmestyä Super Mario 64:n ja Ocarina Of Timen kaltaisia pelialaa muuttaneita teoksia, mutta Playstation oli niin kovassa vauhdissa että ketään ei kiinnostanut… edes N64:n huomattavasti isompi hintalappu.

Playstation oli lunastanut paikkansa lastenhuoneen pikkutelkkarin sijaan joka perheen olohuoneen isosta töllöstä. CD-levyt pauhasivat komeasti läpi telkkarin kaiuttimien mutta se seuraava askel oli otettava menestyksestä huolimatta. Sega puski markkinoille uutta supervehjettä jossa olisi bittejä huimat 128 ja ei se pelkkä CD-levyjenkään telkkarin läpi kuuntelu oikein kerännyt perhettä tai kaveriporukkaa kasaan halutulla tavalla. Sitten tapahtui DVD…

Playstation 2 (julk.2000)
Myynnit: 152-155 miljoonaa
Pahimmat kilpailijat: Sega Dreamcast, Gamecube, Xbox

Sonyn odotettu jatkaja pelimaailmaa muuttaneelle pelikonsolille, näki tavallaan päivänvalon jo vuonna 1999, kun Sony kertoi alkuvuodesta uuden laitteen olevan kehitteillä. Saman vuoden E3-messuilla, näki pelaava maailma ensisilmäyksen prototyyppilaitteeseen ja 9kk myöhemmin laitetta sai jo kotimaassaan kaupoista asti. Tai no sai ja sai, loppuunhan se möi jo ennen julkaisuaan ja päiväkausia jonottaneet japsit joutuivat järjestäen jokainen kävelemään tyhjin käsin kapselihotelleihinsa odottamaan seuraavaa myyntierää. Sama meininki oli myös muiden myyntialueiden julkaisuissa, ja Sony oli kampittanut Segan joutsenlauluksi konsolibisneksessä jääneen Dreamcastin kumoon jo käytännössä ennen kuin koko Playstation 2 oltiin edes julkaistu.

Nintendo yritti myös saada osansa PS2:n megalomaanisen kovista myynneistä omalla Gamecube-konsolillaan. Entinen pelialan kukkulan kuningas oli kuitenkin raa’asti myöhässä kemuista ja tyrmäys oli lopulta aika tyly. Myöhemmin myös Microsoft liittyi bileisiin ensimmäisellä Xbox-konsolillaan mutta hulluista tehoistaan huolimatta, se saapui markkinoille aivan liian myöhään.

Mikä sitten nosti PS2:n sellaisiin lukemiin että siitä lopulta muodostui kaikkien aikojen myydyin pelikonsoli? Ensimmäisen Playstationin huikea buusti oli toki yksi iso tekijä sillä kaikki ekalla pleikkarilla ihastuttaneet pelit tulisivat saamaan isompaa ja komeampaa jatkoa Sonyn mustalla konsolilla, mutta se isoin myyntibuusti laitteen alkutaipaleilla oli sen tärkein lisäominaisuus. DVD-soittimet ja DVD-elokuvat olivat alkaneet ottamaan jalansijaa markkinoilla ja Playstation 2 oli ei vain helvetin laadukas pelikonsoli, myös markkinoiden halvin DVD-soitin. Laitetta myytiin ja markkinoitiin pääasiassa pelikonsolina mutta useat ostivat konsolin ihan vaan pelkäksi DVD-soittimeksi, etenkin konsolin julkaisun aikoihin.

PS2 on yli 150 miljoonan myynneillään edelleen vuonna 2018 kaikkien aikojen myydyin pelikonsoli. Sen myyntejä ei nykyisessä kilpailutilanteessa tulla ikinä ylittämään sillä vaikka laitteella olikin nimellisesti kilpailijoita markkinoilla, suorituivat kilpailijat niin heikosti että se oli käytännössä yksinvaltias konsolimarkkinoilla. Playstation kohtaisikin ensimmäistä kertaa todellista kilpailua seuraavan kotikonsolisukupolven aikana, mutta sitä ennen Sony päätti lähteä kukistamaan Nintendoa myös käsikonsolimarkkinoille.

Playstation Portable (julk.2004)
Myynnit: 81-83 miljoonaa
Pahimmat kilpailijat: Nintendo DS

Nintendo oli ollut käsikonsolitunkion kovin kukko siitä sekunnista lähtien kun se julkaisi ensimmäisen Game Boy-konsolinsa. Tätä ykköstykin asemaa eivät olleet vuosien aikana onnistuneet horjuuttamaan niin Sega,SNK, kuin Nokiakaan. Sony otti haasteen vastaan rinta ihan aiheestakin rottingilla kahden suurmenestystä nauttineen kotikonsolin jäljiltä. Homman nimi oli jälleen kerran multimedia. Pelien lisäksi laite pyöritti UMD-formaattinsa myötä myös luonnollisesti UMD-elokuvia, ja kykeni olemaan yhteyksissä myös sellaiseen helvetinloukkioon kuin internet. Graafiselta suorituskyvyltään se oli huomattavasti parempi kuin Nintendon kaksiruutuinen uutuuskäsikonsoli.

Sony ei kuitenkaan onnistunut kovin hyvin markkinoimaan käsikonsoliaan. Se oli täynnä kaikenlaista multimediahässäkkää, eikä sille ilmestynyt lähes laisinkaan todellisia must have-nimikkeitä, pelivalikoiman ollessa lähinnä hieman rakeisimpia versiointeja PS2-peleistä. Lisäksi pelaava maailma oli muuttumassa jälleen kun uusia pelaajia alkoi ilmaantumaan täysin sellaisista paikoista mihin ei kukaan markkinointityyppi ollut vielä pahemmin ehtinyt edes perehtymään. Nintendolla oli omalla käsikonsolillaan tätä demografiaa miellyttämään omat pelinsä (Nintendogs ja Brain Age) kun taas PSP ei tähän väliin sattunut saamaan osumaa.

PSP:tä muistellaan sen Sonyn toisen käsikonsolin lailla floppina, mutta totuus on täysin toisenlainen. Sille ei ehkä julkaistu yhtään klassikkopeliä joiden perään nostalgikot haikailevat vielä 20 vuoden kuluttuakin ja kyllä, se hävisi myynneissä ”heikommalle” kilpailijalleen mutta yli 80 miljoonaa myytyä konsolia on sen tason statement, mitä ei kannata ikinä aliarvioida, etenkään sellaisella markkina-alalla jossa yksi ja ainoa tekijä on niinkin kovin ykkössijassa kiinni.

Playstation 3 (julk.2006)
Myynnit: 80-82 miljoonaa
Pahimmat kilpailijat: Xbox 360, Wii

PS3:n alkutaival ei ollut todellakaan ruusuinen. Kyseisestä fiaskosta on jo kaikki mahdolliset vitsit ja nettimeemit väännetty joten ei niistä sen enempää vaan keskitytään enemmänkin siihen mitä tapahtui sen jälkeen. Microsoft teki käytännössä Sonylle saman mitä Sony oli tehnyt Segalle yli 20 vuotta aikaisemmin. Se julkaisi laitteensa halvemmalla hintalapulla sekä kehittäjille mieluisammalla raudalla ja kaiken lisäksi vielä erittäin aikaisin. Xbox 360 haali lähes järjestäen teknisesti paremmat (yleensä marginaalisesti mutta isojakin eroavaisuuksia joissain peleissä ilmeni) versiot multiplattareista, jotka olivat yleistyneet suuresti viimeistään tässä konsolisukupolvessa, ja blu-ray-yhteensopivuus ei tehnyt ihan yhtä suurta liikettä kuluttajamarkkinoihin mitä DVD-touhut olivat PS2:n aikana tehneet.

Kaiken kukkuraksi vielä tämä käsikonsolikilvan DS:n vaakakuppiin kallistanut asiakaskunta, ei kotikonsolipuolella suinkaan siirtynyt Sonyn leiriin, eivätkä myöskään Microsoftin. Nintendon uusi Wii-konsoli haali itselleen ostajia vasemmalta ja oikealta joten Sonyn ja Microsoftin väliseksi kilpailuksi jäi ns. ”hardcore-pelaajien” (tähän tauko termille nauramista varten) suosiosta kilpaileminen. Vaikka molemmat laitteet kuitenkin möivät elinkaariensa aikana likimain saman verran, oli PS3 tämän taistelun häviäjä massiivisella pudotuksellaan viime konsolisukupolvesta. PS3:n lopulliset myynnit olivat kuitenkin kunnioituksen arvoinen lukema. Oli kuitenkin selvää että Sony oli törmännyt pelibisneksessä ensimmäiseen sudenkuoppaansa ja käsikonsolipuolella olisi tulossa lisää kylmää vettä niskaan…

Kirjoitushetkellä Sonyn pelibisnes pyörii laitepohjaisesti kahdella rintamalla. PS Vita julkaistiin PSP:n seuraajana mutta se ei ole onnistunut lunastamaan odotuksia tai sille asetettuja tavoitteita millään lailla. Se otti jälleen markkinoilla pataan teknisesti heikommalta kilpailijaltaan ja tällä kertaa kilpailija jopa antoi roiman määrän tasoitusta, tekemällä kaiken päin prinkkalaa omassa julkaisussaan.Vita on Sonyn pelibisneksen isoin floppi mutta silti laite on vielä virallisten tietojen mukaan elossa, vaikkakin Michael Schumacher-tason tilassa. Sony ei itse enää pahemmin mainitse Vitaa missään ja jopa firman omissa tilaisuuksissa sitä ollaan käsitelty enemmän tai vähemmän komediallisena kevennyksenä, joka ei todellakaan ole tervettä markkinastatusta nauttivan laitteen merkki. Vielä ei kuitenkaan ole lehdistötiedotetta julkaistu laitteen valmistamisen lopettamisesta joten ei sitä koskaan tiedä vaikka Vitalle kävisi samat kuin Game Boylle kävi ensimmäisen Pokémonin julkaisun jälkeen. Ei kannata kuitenkaan ihan kaikkia rahoja lyödä kiinni tuon skenaarion toteutumiseen.

Kotikonsolipuolella sen sijaan Sony on palannut kukkulan ylivaltiaaksi käsittämättömiä määriä myyvällä PS4-konsolillaan. Microsoft ei onnistunut ylläpitämään momentumiaan jonka se Xbox 360:llä saavutti, ja samaa voi sanoa myös Nintendon Wii U-konsolista. Oikeastaan voidaan sanoa että Nintendo kompasteli vielä enemmän kuin Microsoft joten Sonylla on ollut helppo työ dominoida omaa konsolisukupolveaan.

Kirjoitushetkellä ovat nykyiset Sonyn konsolit myyneet arviolta 15 miljoonaa ja 80 miljoonaa. Jokainen voi itse miettiä kumpi lukema on Vitan, ja kumpi PS4:n myyntimäärä? Molemmat tulevat siis vielä kartuttamaan tuota mainittua 500 miljoonan (ja rapiat) kappaleen myyntimäärää omalta osaltaan.

Blogitekstin alussa kysyttiin että miten nuo Sonyn konsolien huima yhteismyyntilukema on muodostunut. Kamala määrä tekstiä ja kuvia mahtui siihen väliin mutta karkeasti voidaan sanoa että luvut ovat yhdistelmä hemmetin hyvää tekemistä kahden konsolin kanssa (PS1 ja PSP sekä lopullisten myyntien myötä myös varauksella PS3), yhden konsolin (PS2) silkan totaalidominanssia sekä kilpailijoiden kompastelua (PS4). Mukaan mahtuu myös hyvä määrä epäonnistumisia joista Sony toivottavasti on ottanut oppia jotta tulevaisuudessa saataisiin maaginen miljardin raja ylitettyä aiottua nopeammin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *